maanantai 15. huhtikuuta 2013

Sipulinen broileri-sinihomejuustopasta

Sain kaksi kaasoani kylään yhtä aikaa ja tottakai silloin jotain hyvää pitää syödä. <3 Tällä kertaa tarjottavaksi valitsin sipulisen broileri-sinihomejuustopastan. Ohjeen olen joskus Pirkka Ruoka -lehdestä bongannut, tämänkin ohjeen siis sieltä. ;) Muutaman jutun ohjeesta muokkasin, tämä siis omien muokkauksieni mukaan. :)

Sipulinen broileri-sinihomejuustopasta

300 g Pirkka Tagliatelle -pastaa
450 g broilerin fileesuikaleita, hunajamarinoitu
1 sipuli
1 punasipuli
1-2 rkl öljyä
1-2 rkl balsamiviinietikkaa
1 rs Pirkka kirsikkatomaatteja
½ ps sinihomejuustomurua
n. 1½ dl pastan keitinlientä

1. Keitä pasta ohjeen mukaan.
2. Suikaloi sipulit. Paista broilerit kypsiksi ja siirrä ne lautaselle odottamaan. Kuullota sipuleita n. 5 min öljyssä. Mausta balsamiviinietikalla. 
3. Siirrä broilerit takaisin pannulle ja kuumenna. Puolita tomaatit ja lisää joukkoon. Lisää myös sinihomejuusto ja keitinliemi. 
4. Valuta pasta ja lisää joukkoon.




Piparminttuisen arvio 

Tämä oli toinen kerta, kun tätä herkkua tein ja täytyy sanoa, että onnistui paremmin kuin ensimmäisellä kerralla. :) Luulen, että sinihomejuuston määrä on ollut ratkaisevana tekijänä tässä. Ensimmäisellä kerralla laitoin sitä nimittäin omaan makuuni liikaa, mutta nyt sitä tuli oikein sopivasti. :) Helppo pastaruoka, jossa on kuitenkin sitä jotain! Maistuuko sinulle? :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti