keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Suklainen appelsiini-moussekakku

Heippa!

Sydän edelleen Italiassa! Mutta olipa ihanaa, että saimme ystäviä tällä viikolla useaankin otteeseen kylään. Maanantaina valmistin ystäville kanaa Igorin tapaan ja jälkiruoaksi tämän ihanan suklaisen appelsiinimoussekakun, jonka ohje on alunperin Valiolta. Hieman sitä muokkasin. Suunnittelin tekeväni juuri tämän kakun jo ennen Italian matkaamme, koska yhtäkkiä alkoi vaan tehdä kauheasti mieli suklaata. No enpä arvannut, että suklaakiintiö pääsee kyllä täyttymään Italiassa. ;) Mutta hyvin tämäkin suklaapommi maistui!





Suklainen appelsiinimoussekakku

Pohja

50 g voita
175 g glut. keksejä

Suklaakerros

3 liivatelehteä
2 dl vispikermaa
200 g tummaa suklaata
200 g appelsiininmakuista rahkaa
3/4 dl sokeria
2 rkl appelsiinimehua

Appelsiinikerros

4 liivatelehteä
2 dl vispikermaa
400 g appelsiininmakuista rahkaa
2 rkl sokeria
2 rkl sitruunanmehua

Koristeluun

tummaa suklaata


1. Murskaa keksit ja sekoita niihin sula voi. Levitä keksiseos 22 cm vuoan leivinpaperilla päällystetylle pohjalle.

2. Valmista suklaatäyte. Laita liivatteet kylmään veteen. Vaahdota kerma ja sulata suklaa. Yhdistä rahka ja sokeri, sekoita joukkoon suklaasula. Sulata liivatteet kiehuvaan mehuun ja kaada ohuena nauhana rahkaseokseen samalla sekoittaen. Lisää kermavaahto ja kaada tasaisesti vuokaan. Anna hyytyä kylmässä vähintään noin 30 min.

3. Valmista hyytymisen aikana appelsiinitäyte. Laita liivatteet veteen ja vaahdota kerma. Yhdistä rahka ja sokeri. Sulata liivatteet kiehuvaan mehuun ja kaada seos rahkaan sekoittaen hyvin.Lopuksi lisää kermavaahto. Kaada seos hyytyneen suklaaseoksen päälle ja tasoita pinta. Anna hyytyä vähintään 4 tuntia. 

4. Voit koristella kakun esimerkiksi sulalla suklaalla. Hyvä ja helppo keino sulattaa suklaa koristelua varten on keittää vettä, kaataa kuuma vesi mukiin, laittaa suklaapalat minigrip-pussiin ja pussi veteen - menee noin 2 min niin saat hyvän sulan suklaan koristeluun. :) Pussin nurkkaan voi sitten leikata pienen reiän pursotusta varten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti